Rottieni hoidosta ja asunnosta



Kuten monet muutkin rottaharrastajat, pyrin hoitaman rottani mahdollisimman hyvin. Päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluu rottien ruokinta, juomaveden vaihto ja papanoiden siivous häkistä. Kerran viikossa siivoan häkin perusteellisemmin eli poistan kuivikkeet häkistä ja tarpeen mukaan pesen sitä. Pari-kolme kertaa viikossa vaihdan tasolta kankaan, koska rotat tuppaavat pissimään mökkiinsä. Puhdas häkki on erittäin tärkeää rottien hyvinvoinnille, joten pyrin pitämään asumuksensa mahdollisimman puhtaana.

Kuivaruokana rotat ovat saaneet ajan mittaan erilaisia jyväseoksia ja muutaman vuoden koiranruokaa, mutta olen nyt taas siirtymässä omatekoiseen jyväseokseen. Koostumuksesta lisää myöhemmin. Lisäksi rotat saavat päivittäin vihanneksia ja/tai hedelmiä. Erilaisista mössöistä pojat eivät pahemmin välitä, joten niitä saavat harvemmin. Lisäksi pari kertaa viikossa keitettyä riisiä tai pastaa. Tarjoan tuoreruuan illalla, jolloin on (yleensä) aikaa antaa rottien jaloitella ja jolloin ne tarvitsevat energiaa.

Rotat asuvat itsetehdyssä häkissä, jonka koko on 100 x 50 x 65 cm (pituus x leveys x korkeus) . Pohja on maalattua peltiä ja siten erittäin kevyt, verkko minkkiverkkoa (silmäkoko 2,5 x 2,5 cm). Häkissä on kaksi luukkua, joten siivous- ym. ongelmia ei juuri ole. Tällä hetkellä häkki on pöydällä.

Häkissä on sisutuksena neljä tasoa (pari isompaa ja pari pientä kolmionmuotoista), mökkejä, papukaijoille tarkoitettu kiipeilynaru, usein iso kolmiomallinen tunneli ja riippumatto. Uusin virike on viinipulloteline, jonka löysin eräältä kirpparilta. Rottien metallinen, linnuille tarkoitettu kuivaruokakuppi on häkin seinällä lähes päivittäin eri paikassa, jotta rotat joutuvat hiukan etsimään ruokaa. Lisäksi sen saaminen edellyttää kiipeilyä/kurottelua riippuen kupin paikasta. Kuivikkeena käytän Mörtti-Röpöä. Purut jätin pois käytöstä vajaan vuoden jälkeen, koska etenkin Kassu tuppasi aivastelemaan niillä. Sen jälkeen kokeilin useita kuivikevaihtoehtoja ja naaraiden kohdalla toimiva vaihtoehto olivat kankaat. Ne ovat halpoja, helppoja ja rotille mieleen. Naaraat papanoivat enimmäkseen vessalaatikkoon, joka oli helppo pitää puhtaana. Urokset papanoivat ympäri häkkiä, joten päivittäisestä siivoamisesta huolimatta häkki tuppasi tuoksahtamaan jonkin verran. Tasolla ja pesämateriaalina on edelleen kangasta.

Rottien hoitoon kuuluu olennaisena osana niiden hellittely ja jaloittelumahdollisuus. Aamuisin en kovin kauaa ehdi rottosia hoitaa, mutta iltapäivällä jälkeen siihen on mahdollisuus. Rottien takia muut harrastukset ovat jääneet pois lähes kokonaan, koska haluan hoitaa ne kunnolla (rotat ovat elämäntapa, ei harrastus). Seurustelen rottieni kanssa päivittäin vähintään tunnin, minkä aikana ne saavat jaloitella huoneessani mikäli tahtovat. Vaikka häkki on melko kookas, se ei riitä rattusten liikunnantarpeen ja uteliaisuuden tyydyttämiseen. Yleensä pojat viipottavat sängyllä, jossa itse olen vahtimassa ötököiden tekoja ja rotat viihtyvät sylissä hellittävinä - ainakin joskus.

Elämisestä jää aina jälkiä. Niin rottienkin kanssa, tai oikeammin varsinkin rottien kanssa. Jokainen rotta on tehnyt jonkin verran tuhojaan ja se näkyy. Esim. matossa on monia reikiä, joiden jyrsimisen aloitti Sinttu ja jota muut ovat jatkaneet. Sängynpeitto on vaihdettu kertaalleen ja veikkaan, että poitsut saavat siihenkin reikiä aikaan. Mun huoneeseen ei uusia mööpeleitä kannata hankkia niin kauan kuin siellä rottia on (=niin kauan kuin kotona asun), koska on hyvin vähän paikkoja, joihin rotat eivät pääse ja jossa ei olisi jotain jyrsittävää. Muutto omaan kämppään on edessä toukokuussa, saamme nähdä mitä pojat siellä keksivät :)

Rottien näyttelytuloksia löytyy täällä, agituloksia täällä.
1