JAYVA - kuinka se saavutettiin?
v. 1996:
Satu Piipari ja Lumimarja Wilenius soittavat ala-asteella perustamassaan
suomenkielisessä popyhtyeessä, Villiruusussa. He etsivät uutta kitaristia
ja sellaiseksi pestataan heille vielä tuntematon Päivyt Toivonen. Syksyllä
kaikki kolme päätyvät samaan kouluun yläasteelle, mutta Villiruusu kuihtuu
pelkäksi muistoksi. Soittoharrastusta jatkaakseen tytöt liittyvät Kotkan
Opiston bändikerhoryhmään, joka on ensimmäisenä vuonna peräti 9-henkinen.
Ryhmä aloittaa ohjaaja Stefan Gartzin johdolla covereita treenaten ja laulajana
toimii kuka milloinkin rohkenee. Keikkoja varten yhtyeelle tarvitaan myös
nimi. Varsin demokraattisen, vanhimman jäsenen ylivaltaa korostavan äänestyksen
pohjalta ryhmästä tulee virallisesti Overdose. Esikoishaastattelussa nimen
merkitystä tulkitaan lausunnolla: "Me ollaan musiikillisesti yliannostuneita".
v. 1997:
Overdosen rivit kapenevat vähitellen. Jäljelle jää nelikko Päivyt, Satu,
Lumimarja ja kosketinsoittaja Karoliina Heikkinen. Mukaan kaivataan kiihkeästi
basistia, vaikka keikoille saadaankin avustusta tuttujen, nelikielistä taitavien
joukosta. Erästä keikkaa varten harjoituksia tulee seuraamaan Erkko Horttanainen,
joka järkyttyy tytöt tavatessaan: "Näidenkö kanssa mun pitäisi soittaa?"
Ennakko-odotuksista huolimatta bändi saa hänestä vakituisen, taidokkaan
basistin. Miehen läsnäolo pitää naisjäsenet aisoissa ja tuo mukaan miehisen
näkökulman musiikista.